Hallinnointi

Hallitus

Hallitus

Honkarakenne Oyj:n hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä vastaa hallitus, johon kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan kolmesta kahdeksaan jäsentä. Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten määrästä ja valitsee jäsenet. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Honkarakenteen hallituksen toimintaperiaatteet ja keskeiset tehtävät on määritelty osakeyhtiölaissa, Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodissa sekä hallituksen työjärjestyksessä. Hallituksen tehtäviin kuuluu muun muassa yhtiön kirjanpidon ja talouden valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus hyväksyy Honkarakenteen strategian ja vuosittaiset toimintasuunnitelmat ja budjetit. Se hyväksyy riskienhallinnan periaatteet ja pelisäännöt sekä riskirajat ja säännöllisesti valvoo sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehokkuutta ja riittävyyttä. Hallitus myös vastaa, että sisäinen valvonta toteutuu taloudellisen raportointiprosessin suhteen.

Hallituksen tehtäviä ovat mm.:

  • päättää yhtiön strategiasta, päämääristä ja tavoitteista
  • vahvistaa konsernin toimintasuunnitelma ja budjetti sekä päättää yhtiön toimintapolitiikasta
  • päättää yritysostoista ja -järjestelyistä
  • päättää ja hyväksyä konsernin rahoituspolitiikka
  • päättää merkittävistä investoinneista, kiinteistökaupoista ja vastuusitoumuksista
  • valvoa strategisia ja operatiivisia riskejä
  • vahvistaa konsernin raportointimenettelyt ja sisäinen tarkastus
  • käsitellä ja hyväksyä tilinpäätös ja osavuosikatsaukset
  • laatia osinkopolitiikka, tehdä ehdotus yhtiökokoukselle maksettavasta osingosta ja kutsua koolle yhtiökokous
  • nimittää toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja tai toimitusjohtajan varamies sekä päättää heidän palkkioista ja muista eduista
  • päättää johtoryhmän palkka- ja muista eduista sekä päättää konsernin johdon ja muun henkilöstön palkitsemis- ja kannustusjärjestelmistä

Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan sekä jäsentensä riippumattomuutta.

Timo Kohtamäki, s. 1963

Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2023, hallituksen jäsen vuodesta 2017
Suomen kansalainen
Koulutus: Diplomi-insinööri 1989, Tekniikan lisensiaatti 1996, Tampereen teknillinen korkeakoulu

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Suomi-Rata Oy:n toimitusjohtaja 2021-2024, Lemminkäinen 1996–2014, konsernijohtaja 2009–2014

Keskeiset luottamustehtävät

Are Oy:n hallituksen jäsen 2015–2018 ja puheenjohtaja 2018–2022, Kreate Oyj:n hallituksen jäsen 2015–, Luja Group Oy:n hallituksen jäsen 2017–2020 ja puheenjohtaja 2020 –, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja 2011–2012, Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen jäsen 2011–2012

Riippumattomuus

Yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista riippumaton

Arto Halonen, s. 1965

Hallituksen jäsen vuodesta 2021
Suomen kansalainen
Päätoimi: Oy Lunawood Ltd:n toimitusjohtaja
Koulutus: Insinööri, puutekniikka 1994, Kotkan ammattikorkeakoulu

Tausta add

Keskeinen työkokemus

UPM-konsernin useissa johtotehtävissä 2002–2012, Metsä Group 1990–1999, Metsä-Timber Oy sahanjohtaja 1995–1999

Keskeiset luottamustehtävät

Oy Lunawood Ltd:n hallituksen puheenjohtaja 2020–, Lunaholder Oy:n hallituksen jäsen 2020–, Lämpöpuuyhdistys Ry:n hallituksen varapuheenjohtaja 2012–

Riippumattomus

Yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista riippumaton

Antti Tiitola, s. 1967

Hallituksen jäsen vuodesta 2023
Suomen kansalainen
Päätoimi: Konsulantti Oy:n toimitusjohtaja
Koulutus: Yo-merkonomi 1992, Industrie-Aussenhandelsassistent 1992, Kaufmann in Gross- und Aussenhandelskaufmann 1992

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Broman Group Oy:n useissa johtotehtävissä 2016–2022, Neste Oyj:n liiketoiminta-alueen johtaja 2014–2016, VR-Yhtymä Oy:n divisioonajohtaja 2012–2014, Lidl Suomi Oy:n toimitusjohtaja 2000–2011

Keskeiset luottamustehtävät

Europress Group Oy:n hallituksen jäsen 2024–, Suomen Golfliitto ry puheenjohtaja 2023–, LTP Group Oy hallituksen jäsen 2022-2023, Broman Group Oy hallituksen jäsen 2012–2022, PHM Group Oy hallituksen jäsen 2019–2020, Raisio Oyj hallituksen jäsen 2014–2017, Verkkokauppa.com Oyj hallituksen jäsen 2014–2016, Fennia-konserni hallintoneuvoston jäsen 2021–

Riippumattomuus

Yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista riippumaton

Maria Ristola, s. 1983

Hallituksen jäsen vuodesta 2021
Suomen kansalainen
Päätoimi: Lääkärikeskus Aava Oy:n Myyntipäällikkö, suurasiakkaat 2017–
Koulutus: Executive MBA 2023, Jyväskylän kauppakorkeakoulu 2021–2023, Työterveyshoitaja 2009, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja 2006, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Diacor Terveyspalvelut Oy:n kehityspäällikkö 2016–2017 ja työterveyshoitaja 2009–2016, Terveystalo Oyj:n suurasiakaspäällikkö 2017, Energiapankin työyhteisövalmentaja 2015–2016, VITA-terveyspalvelut Oy:n työterveyshoitaja 2007–2008

Keskeiset luottamustehtävät

-

Riippumattomuus

Ei ole riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista

On yhtiöstä riippumaton

Kari Saarelainen, s. 1962

Hallituksen jäsen vuodesta 2018
Suomen kansalainen
Päätoimi: SunBrandi Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen 2020–
Koulutus: Kauppatieteiden maisteri, Jyväskylän yliopisto 1992

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Honkarakenne Oyj:n Itävalta-Sveitsi vientipäällikkö 2001–2004, Artepro Oy:n johtaja 2004–2020, Epira Oy:n toimitusjohtaja 1992– 2001

Keskeiset luottamustoimet

Saarelainen Oy:n hallituksen puheenjohtaja 2017–2018, Veljekset Saarelaisen säätiö sr:n puheenjohtaja 2017–2018, Honkarakenne Oyj:n hallituksen jäsen 2004–2008, Epira Oy:n hallituksen jäsen 2005–2010

Riippumattomuus

Ei ole riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista

On yhtiöstä riippumaton

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta

Honkarakenne Oyj:n varsinainen yhtiökokous 13.4.2022 päätti osakkeenomistajien mitystoimikunnan perustamisesta. Toimikunnan tehtävänä on valmistella hallituksen jäsenten lukumäärää, valintaa ja palkitsemista koskevat ehdotukset Honkarakenteen yhtiökokoukselle.

Nimitystoimikunta koostuu neljästä jäsenestä, joista yhtiön neljä suurinta osakkeenomistajaa ovat kukin oikeutettuja nimeämään yhden jäsenen. Lisäksi yhtiön hallituksen puheenjohtaja toimii nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä.
Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä neljällä osakkeenomistajalla, joiden osuus Honkarakenteen kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän osakasluettelon mukaan on suurin varsinaista yhtiökokousta edeltävän elokuun viimeisenä arkipäivänä.

Honkarakenteen neljä suurinta osakkeenomistajaa 31.8.2023 olivat Saarelainen Oy, Ark-invest Oy, Marko Saarelainen, Honkarakenne Oyj:n toimitusjohtaja ja Nordea Nordic Small Cap Fund. Edellä mainitut osakkeenomistajat ovat käyttäneet nimeämisoikeuttaan.

Honkarakenteen osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenet ovat:

  • Kalle Saarelainen, Saarelainen Oy:n nimeämänä
  • Arimo Ristola, Akr-invest Oy:n nimeämänä
  • Marko Saarelainen, edustaen itseään ja
  • Tanja Susanne Eronen, Nordea Nordic Small Cap Fundin nimeämänä.

Toimikunta on järjestäytymiskokouksessaan 31.10.2023 valinnut Kalle Saarelaisen puheenjohtajaksi ja kutsunut Honkarakenteen hallituksen puheenjohtajan Timo Kohtamäen asiantuntijajäsenekseen.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys

Sisäpiirin omistukset

Tutustu sisäpiirin omistuksiin

Johtoryhmä

Tutustu johtoryhmän jäseniin